maanantai 22. joulukuuta 2014

Jouluaskartelua 2014


Joulu on jo ovella
lahjat valmiina - noh, joo.... vielä puuttuu,
mutta
onhan vielä  aikaa - ainakin päivä ja vähän yli  

Vielä ehtii tehdä vaikka hedelmäkorin ystävälle.
Muistan miten aikoinaan syksyllä vietiin omenat kellariin. Yksittäispakattuina puulaatikkoon. Pari päivää ennen joulua omenat koristivat joulukoria, jossa oli hyasintti, syksyllä kerättyä sammalta ja muutama puolukan varsi. 

Hyvä idea toki on myös karkkikori tai karkkeja lasipurkissa. Karkeissa on vain se vika itselläni, että ne tulee syötyä kerran ellei kahteen kertaan ennen kuin itse saaja saa osuuteensa. Kalliiksi tulee XD ja omat kilot kasvaa ;-)




Askartelin tämän vuoden ovikoristeen jouluaiheisella metallilangalla ja parilla joulutontulla. Pientä ja helppoa askartelua.



Joulukortteja aloin ideoida marraskuussa. Tuloksena alekoreista enkeliaiheisia servettejä ja joulupaperia. Tarrat jouduin ostamaan normaalihintaisena askartelukaupasta. Liimaa ja sakset.  Pinsetit helpottavat työskentelyä tarrojen käsittelyssä.

Ja ne lahjat - suurin osa on lähtenyt ystävilleni ympäri maailmaa; Yhdysvallat, Indonesia, Filippiinit, Saksa, Japani. Ja tyttärelleni Etelä-Koreaan <3

Toivotan kaikille Hyvää Joulua !