torstai 9. tammikuuta 2014

KORIANTERIKANA



Tänään ideoin jälleen uuden kanareseptin. Onnistuin reseptissä - maku oli minun mieleen. 





En käytä voimakkaita mausteita, koska vatsani ei tunnu kestävän niitä. Suosin yrttejä ja olen löytänyt muutaman hyvän maustetahnan. Tänään käytin korianteritahnaa, mikä osoittautuikin oivaksi kanan mausteeksi.





Leikkasin kanafileen neljään osaan, jotta ne paistuisivat pannulla nopeammin.



Laita 2-3 rkl öljyä pannulle (itse käytin rypsiöljyä) ja kuullota keltasipulia ja punasipulia.

Lisää suolaa ja juustokuminaa fileiden pinnalle. Paista fileet molemmilta puolilta noin 5 minuuttia.



Lisää öljyä tarpeen mukaan. Itse käytän runsaasti öljyä kanan paistossa.

Älä anna pannun kuivua.




Lisää 1 pihvitomaatti ja 2 rkl korianteritahnaa. Lisää tuoretta maustebasilikaa runsaasti.
Jatka paistamista n. 10 minuuttia koko ajan kääntäen kananpaloja ja kastiketta sekoittaen.




Täysjyväriisiä ja raikasta salaattia.
Salaatissa jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, säilykepersikkaa ja säilykemangoa. Ja tuoretta maustebasilikaa, josta pidän erityisen paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti